Toisen vaiheen eli maisterivaiheen opiskelijavalinta 2011

Informaatioverkostojen koulutusohjelman mukaan suoritettavan diplomi-insinöörin tutkinnon pääaine on Ihminen ja vuorovaikutus, Media tai Tietointensiivinen liiketoiminta.

Ihminen ja vuorovaikutus-pääaineessa tarkastellaan ihmisen yksilö- ja ryhmätason ominaisuuksia ja toimintaa suhteessa vuorovaikutteiseen tekniikkaan ja sen suunnitteluun.

Media-pääaineessa käsitellään median laaja-alaista kenttää sovellusten ja soveltamisen kautta.

Tietointensiivinen liiketoiminta -pääaineen sisältöinä ovat sähköinen liiketoimintaympäristö ja -strategia, liiketoimintaprosessit ja -mallit sekä organisaatioiden johtaminen.

Aalto-yliopiston teknillistieteellisen koulutusalan ulkopuoliset hakijat
Valinnassa, joka koskee pääsääntöisesti niitä, joilla ei vielä ole tutkinnon suoritusoikeutta Aalto-yliopiston teknistieteellisellä koulutusalalla, voidaan hyväksyä enintään kaksi (2) hakijaa kevätlukukaudella järjestettävässä haussa. Hyväksyminen edellyttää, että hakijan suorittama tutkinto (tai vastaavat opinnot) todetaan informaatioverkostojen koulutusohjelmaan soveltuvaksi ja että tutkinto (tai vastaavat opinnot) on suoritettu hyvällä opintomenestyksellä.

Akateemisessa arvioinnissa käytettävät yleiset arviointiperusteet

Informaatioverkostojen koulutusohjelmaan soveltuva tutkinto
Koulutusohjelmaan soveltuva tutkinto on sellainen, josta täydentävien opintojen (maks. 60 op) tuella voidaan rakentaa informaatioverkostojen koulutusohjelman mukainen diplomi-insinöörin tutkinto suorittamalla:

Koulutusohjelmaan soveltuva tutkinto sisältää:

Suoritettujen opintojen tulee vastata tasoltaan tekniikan kandidaatin tutkintoon sisältyviä informaatioverkostojen koulutusohjelman opintoja.

Tutkinnosta puuttuvat opinnot korvataan erikseen määriteltävillä täydentävillä opinnoilla siten, että niihin pääsääntöisesti kuuluu vähintään yksi tekniikan kandidaatin tutkintoon sisältyvä koulutusohjelman ns. studiokurssi.

Hyvä opintomenestys
Opintomenestys katsotaan hyväksi, jos tutkintoon sisältyvien opintojen keskiarvo on asteikolla 1-5 arvostelluissa tai sille skaalattavissa opinnoissa noin 3 ja asteikolla 1-3 arvostelluissa opinnoissa noin 2.

Keskeiset hakemuksen liitteet
Koulutusohjelman kannalta keskeisiä hakemuksen liitteitä ovat: todistus hakukelpoisuuden antavasta tutkinnosta tai opinnoista, virallinen opintosuoritusote ja oma motivaatiokirje.

Lisätietoja

Hakukelpoisuus, yleiset valintaperusteet, hakuaikataulu ja hakuohjeet teknillistieteellisen koulutusalan toisen vaiheen valinnassa.

Sisäiset siirtyjät

Sisäistä siirtymistä voivat hakea vuoden 2005 tutkintosäännön mukaan opiskelevat, joilla on jo tutkinnon suoritusoikeus jossain Aalto-yliopiston teknillistieteellisen koulutusalan alemmassa tutkinto-ohjelmassa ja jotka haluavat suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon jossain muussa koulutusohjelmassa, kuin mihin ovat saaneet opinto-oikeuden ensimmäisen vaiheen opiskelijavalinnassa.

Lisätietoja sisäisille siirtyjille.


[Sivun alkuun]